Taidehistoria - Poptaide

Poptaide sai alkunsa Englannissa ja Yhdysvalloissa 1950-luvun puolivälissä ja sen huippukautta oli 1960-luku. Suuntauksen synty liittyi taloudelliseen nousuun ja kulutusyhteiskunnan muotoutumiseen. Poptaide voidaan nähdä myös vastareaktiona ekspressionistisille taidesuuntauksille (kuten surrealismi ja impressionismi).

Poptaiteilijat pyrkivät teoksissaan rikkomaan rajoja taiteen ja arkipäiväisten esineiden, kuvien ja populaarikulttuurin tuotteiden välillä. Usein poptaiteessa taiteilijan kädenjälki pyrittiin hävittämään ja samalla herättämään keskustelua siitä mikä on taidetta. Kuuluisan poptaiteilijan Andy Warholin usein käyttämä tekniikka serigrafia (myös silkkipaino ja seripaino, eng. screen-printing. Ks. http://fi.wikipedia.org/wiki/Silkkipaino) oli esimerkki tällaisesta prosessia. Serigarfialla voitiin helposti ja edullisesti toistaa kuvaa useita kertoja. Taiteeseen oli tuotu monistamisen ja mekaanisen toiston ajatus. Taiteilija ei enää tehnytkään originelleja, vaan hänen työnsä alkoi muuttua käsityöläisyydestä kohti ideoita ja ajatustyötä.

Poptaiteessa taiteilijat hankkivat aiheensa mm. sarjakuvista, kuvalehdistä, mainoksista, pakkauksista, viihteestä, elokuvista, popmusiikista, radiosta ja televisiosta. Ylipäänsä aiheena oli massakulttuuri ja myöhemmin koko amerikkalainen elämänmuoto. Poptaide oli myös selkeästi yhteiskuntakriittistä, poliittista ja ajankohtaisia aiheita kommentoivaa.

Poptaide käytti teoksissaan mainoksista ja sarjakuvista tuttua ilmaisua: esittävyys, realistisuus, viivan ja rakenteen voimakas selkeys sekä kirkkaat värit. Taiteilijat käyttivät paljon silkkipainoa ja kollaasitekniikkaa.

Suomalaisista poptaiteilijoista voidaan mainita Harro Koskinen (ks.http://fi.wikipedia.org/wiki/Harro_Koskinen). Hänen 60-luvulla tekemänsä populaarikulttuurin kuvastoa hyödyntäneet teoksensa ja teossarjansa herättivät aikanaan kovaa keskustelua. Koskinen esimerkiksi sai jumalanpilkkatuomion teoksestaan "Sikamessias". Kuva alempana sikatuotano-sarjassa.

Taidehistoria - Surrealismi

Surrealismi on maailmansotien välillä vaikuttanut taiteen ja kirjallisuuden antiporvarillinen ja perinteisiä arvoja vierastanut suuntaus. Suuntauksen huippukausi sijoittuu ajalle 1924-1930. Toisen maailmansodan jälkeen surrealismi vaikutti vielä suuresti Euroopan ja Yhdysvaltojen taiteessa.

Surrealismi on nähty vastareaktiona rationaaliselle, järkiperäiselle taiteelle, ennen kaikkea kubismille. Surrealistien pyrkimyksenä oli tuoda ihmisen tiedostamaton ja alitajuinen esiin. Taiteilijat perustivat ajatuksensa Sigmund Freudin teorialle ihmisen tajunnan jakautumisesta yliminään ja piilotajuntaan (Id, minä ja yliminä. ks.http://fi.wikipedia.org/wiki/Sigmund_Freud). Surrealistit etsivät tietä sattumien ja unien hallitsemaan "ylitodelliseen".

Surrealismin taiteelle oli ominaista unenomaiset, irrationaaliset, maagis-mystiset sommitelmat, jotka koostuivat todellisuusilmiöistä ja symboleista sekä oudoista tila-aika-suhteista. Merkittäviä taiteilijoita olivat Salvador Dali, Rene Magritte, Giorgio de Chirico sekä Marc Chagall. Jokainen taiteilija käsitteli surrealismia omalla tavallaan.

Taidehistoria - Kubismi

Kubismi on 1900-luvun alussa syntynyt maalaus- ja veistotaiteen tyylisuunta, joka keskittyy pääsääntöisesti yksinkertaisiin geometrisiin muotoihin. Nimi kubismi viittaa kuutiota tarkoittavaan sanaan "cube", jota kriitikko Georges Vauxcelles käytti Georges Braquen teoksista vuonna 1908.

Suuntauksen alulle panijoita olivat Georges Braque ja Pablo Picasso. Kubismi pyrki uudenlaiseen tapaan kuvata todellisuutta. Siinä hylättiin yhden pakopisteen kautta esitetty perspektiivinen kuvatila ja kohde kuvattiin monelta suunnalta samanaikaisesti. Tätä tilankuvaamisen tapaa kutsutaan simultaaniperspektiiviksi (simultaani = samanaikainen, perspektiivi = näkökulma).


Esimerkki simultaaniperspektiivistä. Kasvot on kuvattu sivusta, silmät on kuvattu edestä, suu on kuvattu edestä, hiukset osittain ylhäältä, helmet ylhäältä ja sivusta... Näin yksi näkökulma voidaan rikkoa ja samassa kuvassa voi olla yhtäaikaa monta eri näkökulmaa!

Aiheina kubisteilla olivat usein maisemat, muotokuvat ja asetelmat. Kubistit pelkistivät aiheensa muodot kuutioiksi, kartioiksi, lieriöiksi ja palloiksi. Kuvan peruselementit piste, viiva ja pinta olivat selkeästi läsnä. Tilarakenne purettiin tasopinnoiksi. Enää ei haluttu esittää mahdollisimman vakuuttavaa kuvaa todellisuudesta, vaan tärkeämmäksi nousi itse kohteen kuvaaminen useasta eri näkökulmasta samanaikaisesti.

Kubistit kehittivät myös kollaasitekniikan, jossa sanomalehdistä, kankaista, väripapereista ja tapeteista leikattiin ja liimattiin osia maalaukseen.

Kubistit myös ihailivat lasten tapaa piirtää. Picasso on sanonut: "Minulta meni 30 vuotta oppia piirtämään kuten lapset". Lasten piirtämät ja toistamat skeemat kiehtoivat kubisteja, joille todellisuuden orjallinen jäljentäminen ei tuonut enää taiteellista arvoa teoksille. (ks. postaus "Lapsen kuvallinen kehitys")

Kubistit olivat oman aikansa taidemaailman radikaaleja uudistajia. Kubismi onkin yksi 1900-luvun vaikutusvaltaisimmista taidesuuntauksista.

Pablo Picasso "Asetelma hillolla ja lasilla" 1914-15

Georges Braque "Mies kitaran kanssa" 1914

Pablo Picasso "Avignonin naiset" 1907

Pablo Picasso "Guernica" 1937

Georges Braque "Viulu ja kynttilänjalka" 1910

Taidehistoria - Impressionismi

Impressionsimi syntyi Ranskassa 1860-luvun lopulla ja sen kultalkautena oli 1870-luku. Impressionismin syntyyn vaikutti ranskalaisen maalaustaiteen valtavirrasta poikenneiden taiteilijoiden kyllästyminen virallista, akateemista, taidemaailmaa kohtaan sekä ulkoilmamaalauksen kehittyminen. Uutena keksintönä tuohon aikaan oli nimittäin värien pakkaaminen metallituubeihin (mikä on meille tänäpäivänä itsestäänselvyys) ja kevyiksi suunnitellut ja liikuteltavat maalausvälineet (kuten taitettava jalusta).

Sana impressionismi tulee sanasta impressio, suomennettuna vaikutelma. Suuntauksen taiteilijoita ryhdyttiin nimittämään pilkallisesti impressionisteiksi heidän ensimmäisen oman näyttelynsä jälkeen vuonna 1874. Vuonna 1877 taiteilijat ottivat itse käyttöön kyseisen nimityksen.

Impressionistien maalauksissa korostettiin hetkellistä valoa, tunnelmaa ja liikettä. Maalarit käyttivät pääsääntöisesti puhtaita ja intensiivisiä (hyvin kylläisiä) värejä. Taiteilijoille ominaista oli viimeistelemätön muotokieli, jossa sivltimen vedot jätettiin näkyviin. Tämä oli hyvin radikaalia omana aikanaan, jolloin katsojat olivat tottuneet loppuun asti siloiteltuun ja tarkkaan sivellintyöskentelyyn. Impressionistit maalasivat usein työnsä ulkona, saaden näin maalauksiinsa "oikean" valon "oikeana" hetkenä. Maalaukset viimeisteltiin ateljeessa.

Tärkeää impressionistisissa teoksissa ei ollut aihe, vaan värien, valojen ja varjojen kuvaaminen. Usein impressionistit kuvasivat kuitenkin maisemia, puistoja, tavallisia kahviloita ja kaupunkinäkymiä.

Impressionismia pidetään 1800-luvun yhtenä tärkeimpänä taidesuuntauksena, koska se muutti taiteilijoiden tavan tehdä kuvia hyvin radikaalilla tavalla. Tärkeimpiä impressionistisia taiteilijoita olivat Edgar Degas (1834-1917), Paul Cézanne (1839-1906) ja Claude Monet (1840-1926).

Claude Monet - "Nainen ulkona" 1886

Claude Monet - "Lummelampi" 1899

Paul Cezanne - "Maria-talo matkalla Chateau Noirille" 1895

Claude Monet - "Itkevä paju" 1918-19

Edgar Degas "Tanssijat harjoittelevat" 1877

Edgar Degas "Nainen kylvyssä" 1886

Paul Cezanne "Kortinpelaajat" 1892

Tekstin tiedot on osittain suoraan lainattu ja osittain referoitu Jyväskylän yliopiston taidehistorian aikajanalta, osoitteesta https://koppa.jyu.fi/avoimet/taiku/taidehistorian-aikajana

Siellä kannattaa muutenkin käydä tutustumassa jos taidehistoria kiinnostaa!

Tehtävä 3.2 - Värisommittelu ja abstrakti taide

Tarvittavat välineet: valkoinen A3-paperi ja akryylimaalit/pastelliliidut

Suunnittele abstrakti maalaus. Mieti mitä elementtejä haluat käyttää (piste, viiva, pinta) ja miten ne on kuvaan sommiteltu (Väriharmoniat ja värikontrastit)

Kiinnitä huomiota kuvan kulmiin.

Käytä väritutkimuksessa (3.1) löytämiäsi värejä!

Arviointiperusteet: sommittelu, kuvan peruselementit, abstraktin taiteen ymmärtäminen, värien taittaminen ja murtaminen, värikontrastit, väriharmoniat

Tärppejä abstraktiin työhön:

Käytä luovasti kuvan peruselementtejä!
Käytä väriharmonioita ja -kontrasteja, mutta riko niitä tarvittaessa.
Käytä väriopin tietojasi: päävärit, välivärit ja vastavärit!
Käytä maalarinteippiä jos tahdot täysin suoria linjoja!
Keksi teokselle abstraktille taiteelle tyypillinen nimi: Esim. “Sommitelma 7”, “Improvisaatio neliöillä…
Keksi itsellesi taiteilijanimi ja signeeraa teoksesi!

Värisommittelu - Harmoniat ja kontrastit

Kun sommittelet teosta, sinulla on periaatteessa käytössä kaksi työkalupakkia: muodot ja värit. Muodot voidaan yksinkertaistaa kuvan peruselementteihin, pisteeseen, viivaan ja pintaan (ks. edellinen blogipostaus). Värien suhteen sinulla on käytössä väriharmoniat ja värikontrastit, joiden avulla saat teokseesi vakuuttavuutta.

Väriharmoniat ovat "sääntöjä", joiden avulla saat kuvaasi tasapainoa, rauhallisuutta ja harmoniaa. Värikontrastit taas ovat ristiriitaisempia ja hyödyntävät värien vastakkaisominaisuuksia.

Yksisävyharmoniassa käytetään nimensä mukaisesti vain yhtä sävyä. Tässä harmoniassa voit siis valita spetristä yhden sävyn, vaihdella sen valööriä ja kylläisyyttä, mutta et sävyä. Työstäsi tulee yksivärinen, ikäänkuin koko työ olisi värietty samalla värillä. Tässä harmoniassa on tärkeää tehdä tarpeeksi valööri/kylläisyys-muutoksia, että työ näyttää mielenkiintoiselta.

Yksisävyharmonia

Lähisävyharmoniassa voit valita väriympyrästä 1/3 ja käyttää näitä värejä (esim. kadmium, vihreä ja preussi) ja niiden valööri/kylläisyysvaihteluita. Lähisävyharmoniasta tulee hyvin tasapainoinen ja poikkeuksetta toimiva kokonaisuus.

Lähisävyharmonia

Vastasävyharmoniassa käytetään vain vastaväripareja ja niiden valööri/kylläisyysvaihteluita. Kannattaa miettiä kumpi väri teoksessa on hallitsevampi, niin saat työhösi mielenkiintoa.

Vastasävyharmonia

Värikontrastit eivät ole niin tasapainoisia kuin harmoniat. Niiden on tarkoitus luoda ristiriitaa kuvaan värien avulla. Vastasävyharmonia luetaan joskus kontrastiksi.

Valöörikontrasti on lähes sama kuin yksisävyharmonia, mutta siinä käytetään vain sävyn valööriasteikon ääripäitä.

Valöörikontrasti

Kylläisyyskontrasti (tai Kvaliteettikontrasti) on kontrasteista haastavin. Siinä työn mielenkiinto muodostuu kylläisyyseroista. Kaikkein puritaanisimmalla linjalla työn sävy ja valööri pysyvät samana, mutta vain kylläisyys muuttuu. Voit myös kokeilla tehdä työn, jossa kylläisyys on kaikkialla sama, mutta sävy ja valööri vaihtelevat. Teoksen onnistumisen voit testata katsomalla työtä mustavalkosuotimen läpi. Jos mustavalkokuvassa ei näy mitään, olet onnistunut! :)

Kylläisyyskontrasti

Sommittelu - Kuvan peruselementit

Mitä tarkoittaa sommittelu? Miten asiat kuvassa kannattaa sommitella?

Sommittelu yleisesti on ilmaisun aiheiksi ja välineiksi valittujen ainesten järjestelyä johonkin rajattuun paikkaan (esim. miten muodot ja värit maalauksessa on ryhmitelty).
Maalaustaiteessa sommittelu on kuvapinnalla olevien elementtien järjestämistä tiettyjen periaatteiden mukaisesti. Sommittelulla on suuri merkitys kuvan tunnelman ja viestin välittymisen kannalta.

Kuvan peruselementit ovat piste, viiva ja pinta. Kaikki kuvassa olevat asiat, esittävät ja ei-esittävät, voidaan yksinkertaistaa näihin peruselementteihin.

Piste on kuvaelementeistä kaikkein yksinkertaisin. Se on katseen kohdistaja, huomion herättäjä. Yksi piste voi jakaa kuvapinnan monella eri tavalla. Erikokoiset yksittäiset pisteet antavat pintaan syvyysvaikutelman, ryhmissä ne näyttväät nousevan samalle tasolle, ja useina ryhmittyminä ne antavat vaikutelman rytmistä. Piste antaa kokonaisuudelle leikkimielellä viimeisen silauksen sanonnassa "piste iin päälle"

Piste vetää katsetta puoleensa!

Viiva syntyy kun piste lähtee liikkeelle. Viivoja on kolmenlaisia: horisontaalisia (vaakasuoria), vertikaalisia (pystysuoria) ja diagonaalisia (vinoja) viivoja. Horisontaaliset viivat tulkitaan usein tuovan rauhaa, pysyvyyttä, persuvoimaa ja tasapainoa. Vertikaaliset viivat kuljettavat korkeuksiin ja syvyyksiin. Diagonaaliset viivat kuvaavat liikettä ja dynamiikkaa.

Neljäntenä viivatyyppinä voidaan nähdä kaarevat viivat, jotka tulkitaan aistillisiksi, pehmeiksi ja joustaviksi.

Erisuuntaisia viivoja.

Pinta syntyy kun viiva lähtee liikkeelle. Pinnalla on aina muoto ja väri. Pintojen avulla on helppo jakaa kuvapinta eri alueisiin. Pinnan väri vaikuttaa voimakkaasti siihen miten se koetaan. Pinta koostuu erilaisista tihentymistä, rakenteista, verkostoista ja materiaaleista. Se voi olla harva tai tiheä, ohut tai paksu, todellinen tai kuvitteellinen, kestävä tai hauras, pitävä tai läpipäästävä, tahmea, nahkea, liukas, karhea, läpinäkyvä, heijastava, imevä, hylkivä, kylmä tai lämmin.Tässä vain muutamia esimerkkejä pinnan ilmaisullisista ulottuvuuksista!

Mark Rothkon maalauksia

(Lähde: Wetzer, Hannele 2004. Värivaaka. Tammi. Helsinki. s.48-49)